Hertta ja pennut ovat löytäneet kodin!

Hertta on kesy ja hyvin ihmisrakas noin vuoden ikäinen kilpparikuvioinen kissaneito. Hertalle kävi vanhanaikaiset ja löydettäessä se odotti pentuja. Kohta mukelot lentävät maailmalle ja Herttakin olisi valmis muuttamaan ikiomaan kotiin. Suloinen Hertta pitää ihmisistä ja kodin touhuista, se kiehnää ja pyörii jaloissa koko ajan😍 Hertta on sijaiskodissa tottunut muihin kissoihin eikä säikähdä koiraakaan. Uudessa kodissa saisi olla kissakaveri odottamassa, sillä nuori kissa tarvitsee seuraa ja paljon tekemistä. Ystävällinen ja rauhallinen Hertta sopeutuu varmasti monenlaiseen perheeseen. Yksi ehto Hertalla kuitenkin on, se viihtyy nykyisin sisäkissana eikä kaipaa enää vapaata ulkoilua.

Hertta luovutetaan uuteen rakastavaan kotiin hintaan 180€, sisältäen leikkauksen, useat madotukset, rokotuksen, sirutuksen sekä Fiv- ja Felv-testit. Yhteydenotot tällä lomakeella!

PENNUT KAIKKI VARATTUJA! <3 Tumma pieni poikapentu on nimeltään Kaarna. Se rakastaa ihmisiä ja syöksyy heti paikalle sellaisen havaitessaan, sillä Kaarnan mielestä mikään ei ole niin hauskaa kuin paijattavana oleminen😺 Kaarna tarvitseekin paljon rakkautta ja hellyyttä mutta myös runsaasti toimintaa ja leikkiä toisen kissan kanssa. Uudessa kodissa saisikin olla kissakaveri odottamassa tätä aktiivista nuorta herraa😺.

Punaiset pennut, tyttö ja poika, ovat nimeltään Hilla ja Valo. Ne ovat vielä hieman arkoja, mutta kesyyntyvät sijaiskodissa hyvää vauhtia😍. Hilla ja Valo ovat kuin paita ja peppu ja ne etsivätkin yhteistä omaa kotia. Hilla ja Valo tarvitsevat kärsivällisen ja rauhallisen uuden omistajan. Ajan kuluessa, hellän kohtelun myötä näistä kaveruksista tulee oivat lemmikkikissat uuteen kotiin. Hilla ja Valo eivät häiriinny muista lemmikeistä ja koirakin on jo nähty🙂.